alkusivulle

lehtileikkeisiin

musiikkitiedostoihin

julkaisuihin

Suuntaviivoja, lopettamisia ja käännekohtia
Olavi Niemi s. 1955, musiikin tekijänä vuodesta 1959

Pieni katsaus historiaan...








Olavi Niemi noin 80-luvulla


























Minimoogin säätimiä

















Minimoogin säätöpyöräanimaatio

Minimoog


Soitin nuoruuden innolla, kunnes...
Alkuaan ajattelin, että minusta tulee muusikko. Kuitenkin armeija-aikana päätin lopettaa nelivuotiaasta harrastamani pianon ja muiden kosketinsoittimien soittamisen “tarpeettomana”. Yhtään enempää en haikaillut rock-yhtyeiden keikkaelämää, jota sitäkin tuli ennen armeijaa koettua; tuossa keikkaelämäntavassa olisi mennyt ainakin maksa ja kuulo - kumpi lie ensin.

sävelten suhteet alkoivat...


Varusmiespalveluksesta päästyäni kuitenkin sävelsin (animaatio, kun Olavi Niemi tuolloin säveltää) kaikenlaista (musiikkinäyte) ja kuvaan tulivat jälleen erilaiset yhtyeet.


Päädyin myös tekemään yhteistyötä muiden kuin säveltaidetta tekevien taiteilijoiden kanssa. Näiden taiteilijoiden myötä tanssi- ja kuvataiteen vaikutus johti minut yhä syvemmälle modernismin (sävellysnäyte) ja avantgardismin vaikutuspiiriin. Kosketinsoittimet olivat vain yksi ilmaisun väline kaikkien muiden äänilähteiden joukossa. Kodistani (21,7m²), jota leikkimielisesti nimitin Laboratorioksi, löytyi nelisenkymmentä erilaista soitinta. Tilanpuutteen vuoksi nukuin lattialla.

Olavi Niemi studiossaan

Olavi Niemi studiossaan "Laboratoriossa"
kuva: Derrick Frilund


kiinnostaa niin nauhalla kuin paperilla...


70-80-luvun vaihteessa tein myös nauhamusiikkia. Erään ystäväni kanssa esiintyen salanimellä peräti menestyimme eräässä nauhamusiikkikilpailussa. Revox-nauhuria käyttäen ja partakoneenterällä analogista ääninauhaa leikaten voi saada ilmaistua aika paljonkin. Tein musiikkia filmeihin ja mainoksiin. Ajoittain ansaitsin musiikilla sen verran toimeentuloa, että musiikin voisi sanoa olleen päätoimeni, vaikka jatkuvasti olin myös päivätyössä valtion virkamiehenä.

tai tietokoneella.


Näihin aikoihin ensimmäiset kotitietokoneet tulivat saataville. Basicilla ohjelmoiminen tuntui siltä, että luovuuden rajana on vain oma kekseliäisyys. Silloin en vielä osannut kuvitella mitä mahdollisuuksia 20 vuotta, sadattuhannet miestyövuodet ohjelmointia ja monet mullistavat keksinnöt toisivat tullessaan. Joka tapauksessa kehitys lähti etenemään sellaista vauhtia, että mukana pysyminen eli jatkuva uusien laitteiden hankkiminen vaati rahaa niin paljon, että minulle ainoa mahdollisuus oli astua sivuun ja jättää studioiden kehittely vauraammille.

Koneriippuvuus, koneiden rajoitteet ja haasteet, rahasta rimputtaminen...


Studiotekniikka onkin sellainen nielu, että sen kanssa näperrellessä varsinainen "asian" eli taiteen tekeminen helposti unohtuu. Ja toinen taiteen tappaja on musiikkia ostavan asiakkaan miellyttäminen. Joskus vaikutti siltä, että asiakas oli lähettänyt lakeijansa toistamaan toimitusjohtajan tai viestintäpäällikön sanomaa vaikkapa näin: "haluamme tähän maalaishenkisen koneen ääntä" tai muuta vähemmän selkeästi ajateltua viiden sekunnin pituisen sävelteoksen sanomaksi. Toisin sanoen: en aina jaksanut inspiroitua tilaajan toiveita täyttämään. Tunsin tekeväni minulle tärkeällä asialla rahasta huorin.

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että tokihan tuossakin oli huippuhetkensä ja tuli tutustuttua upeisiin ihmisiin. Esimerkiksi mainostoimiston johtaja, joka totesi (kun olin ihmetellyt tililleni tulleen rahan määrää): "lisäsin laskusi summan perään nollan". Silti mielelläni luovuin enemmästä kammiossa ahertamisesta ja panostin julkisiin esiintymisiin ja yhteistyöhön muiden taiteilijoiden kanssa.

vastaan elävät ihmiset ja esiintymiset...


Valitettavasti äitini ei ole kirjannut keräämiensä, oheisen linkin takana olevien, 80-luvulta olevien minuun liittyvien lehtileikkeiden tarkempia päivämääriä tai lähteitä. Itselläni oli kuitenkin hauskaa, kun nämä vuosien takaa sain käsiini. Muistan miten ideaalia kaikki silloin oli.

Lopulta omien konserttien (kuva konsertista vaihtoehtoisen taiteen festivaalilla) järjestäminen ja tekeminen osoittautui liian raskaaksi siihen nähden, mitä minulla oli voimia niihin sijoittaa. Hain apua konserttitoimistolta, joka otti minut listoilleen, mutta totesi ettei voi alani nimekkäämmillekään konsertoijille luvata kuin satunnaisia keikkoja. Kysymys konsertoimisen mielekkyydestä nousi vahvasti esille. (käänteentekevä konserttikokemus)



Olavi Niemi valmistautumassa esiintymiseen 80-luvulla
Olavi Niemi jossain vuonna 1983 valmistautumassa esiintymiseen

Olavi Niemi basistina
Olavi Niemi nuorena basistina:
basson sai vähemmällä
rahalla kuin keyboardin

Olavi Niemi harjoituskämpällä treenaamassa levytystä varten
treenikämpällä

Olavi Niemi harjoituskämpällä treenaamassa levytystä varten
konsertissa












animaatio kello


























Minimoogin viritysäänikytkin


taiteilijan amokjuoksussa,...

Vaikka aikahan toki kultaa muistoja. Rankkaa tuo aika oli. Vuorokausirytmini oli alkaen kello 7 herätyskellon soimisesta, 8-16 päivätyö, parin tunnin unet, noin 19-01 työtä rakkaudesta taiteeseen. Jossain vaiheessa kävin rasittuneisuuden vuoksi pari viikkoa sairaslomallakin, kun esineet eivät pysyneet käsissä.

Säveltäjä voi taiteessaan luoda universumeita ja käännellä niitä mielin määrin. Onko nyt ihme, jos tuossa työssä hieman väsyy.

jos Elämä tosiaan on tällaista...


Muistan noista ajoista myös, miten taiteilijaystävien perheet hajosivat eivätkä parisuhteet kestäneet. Syvissä vesissä pyörteet ovat voimakkaita ja aallot korkeita. (Eräälle taiteilijaystävälle psykiatri ehdotti taiteen tekemisestä luopumista, kun se on niin kiihdyttävää. Voi jospa psykiatri hyvä ymmärtäisit, mitä ehdotit.)

Muistan nuoren lahjakkaan naisen kurssilta, jolla olin opettamassa zen-meditaatiota. Hän kysyi mielipidettäni menisikö hän lukemaan kielenkääntäjäksi vai suuntautuisiko taiteilijaksi. Ehdotin kielten opiskelua; taiteilijaksi vain jos on "pakko". (taiteilijoiden toimeentuloa käsittelevä kirjoitukseni)

puurtamista...


80-luvulla myös opetin “uutta musiikkikulttuuria tekemään” Helsingin Työväenopistossa. Kolme lukukautta jaksoin. Lopulta alkoi tuntua siltä, että voimani uuden musiikkikulttuurin tekemiseen (musiikkirituaalia käsittelevä kirjoitukseni) oli käytetty loppuun. Opiskelijoilla oli niin paljon muita kiireitä, etten saanut heitä mielestäni riittävästi sitoutumaan tavoitteisiimme. Näin ollen riittävää massaa musiikkikulttuurimme syntymiseen ei ryhmässämme muodostunut. Tällainen lienee aivan normaalia kulttuurin evoluutiossa.

Opetustyössäni opin miten upeita, luovia ja herkkiä persoonallisuuksia meissä ihmisissä on. Aika paljon pyysin opiskelijoilta: astumaan harvojen käymälle tielle. Jos meitä olisi ollut tarpeeksi, yli kriittisen massan, meistä olisi ehkä tullut jonkinlainen muutosvoima ja toisiamme tukien olisimme päässeet edemmäs. Vaan matkahan jatkuu...

uhrautumista...


Ja melkoinen urakka vaihtoehtoisen musiikkikulttuurin, alternatiivisen estetiikan tekemisessä onkin. Jotta asia eläisi, olisi opetettava esittäjät, yleisö, kulttuurisihteerit, päättäjät... Kriitikoista sentään helpommin löytyi edistyksellisiä ja monipuolisesti sivistyneitä, joilla on edellytyksiä käsittää ja käsitellä vaihtoehtoisia taidemuotoja.

ja ymmärtäjän etsintää...


Yllättävissä yhteyksissä kohtasin Ihmisiä, jotka kertoivat taiteeni koskettaneen. Niin ikään iloitsin myös mahdollisuudesta monta vuotta esiintyä Alexandra Ionowan muistoa kantavan Ionowa-seuran vuosijuhlissa; minua koskettaa se, että on ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä ihmisten herkistämiseksi kauniille, herkille ilmiöille.

normaalisuuden suuressa imussa...


Ystävä Saksasta kirjoitti: “tule tänne, täällä pitävät sellaisesta musiikista, mitä sinä teet.” Päättelin kuitenkin, että nyt on aika elää elämää Suomessa; jätin musiikin tekemisen, tein seitsenpäiväistä työviikkoa yhtä aikaa useamman työnantajan palveluksessa, hoidin metsää, korjasin taloa, ostin Mersun. Opin ja koin paljon sellaista elämää kuin niin moni meistä suomalaisista elää.

 
Olavi Niemi 2000-luvulla

kompuroimista...

Tavallinen elämä loppui aikanaan ja tavallaan. Talokin on purettu ja Mersu myyty. Vaihdoin uskonnollista painotustani buddhalaisuudesta kristillisyyteen; kristillistä laadukasta opetusta oli helpommin saatavissa. Voit tavata Kristuksen vaikka zazeniä tehdessäsi, mutta ihmisenä kasvamiseen tarvitset muita ihmisiä, jonkinlaista seurakuntayhteyttä, hyviä opettajia ja tarpeen olisi myös erityisen hyvä ohjaaja.

Esimerkiksi buddhalaiset katsovat gurun kautta tulevan siunauksen itseltään Buddhalta. Siellä tunnetaan myös "koskettamalla opettaminen". Kristillisessä perinteessä tunnetaan apostolinen seuraanto, Jeesuksen perinnön siirtyminen esimerkiksi piispalta piispalle. Miksei siis Kristuksenkin siunaus todella voisi välittyä staretsin välityksellä.

ja kaipuuta.


Tässä vaiheessa tarinaani olemmekin jo 90-luvun keskivaiheilla. Isä Robert de Caluwé, uusi hengellinen isäni tarvitsi kirkkoonsa laulajia. Musiikin puute olikin jo pakottanut päätäni. Näin sain musiikin tekemiselle hyvän syyn. Tosin laulamisen opiskelu oli heti aloitettava. (laulutekniikkaa) Myös liturgiikan, siihen liittyvän teologian ja rukouslaulun opiskelu osoittautui tarpeelliseksi ja kiinnostavaksi. Laulamiseni on vienyt minut kuukausiksi luostareihin, lukemattomiin kirkonmenoihin kaikkiin mahdollisiin tehtäviin, radiointeihin ja konsertteihin, esiintymään niin Lappiin kuin Välimeren rannallekin, muutamaan televisiointiin ja joillekin äänilevyille.

Ehkä tässä vielä olisi kehiteltävä elämään jonkinlainen nousukäänne, kunnon finaali. Sävellyksiä olisi kirjoitettava puhtaaksi ja julkaistava... tai jotain aivan uutta. Avautuisikohan nousukäänne viestinnän, kuvankäsittelyn, grafiikan ja flashin opiskelun suunnalta.

* * *

Nyt on vuosia opiskelua takana. Kun painotekniikan tutkintoni valmistui helmikuussa 2011, alan tutkintojani on kaksi. 2012 aloitin kolmannen tutkinnon, joka valmistuu, jos Luoja suo. (2015 faktoriopintojeni lopputyö kariutui kolmannen kerran minusta riippumattomien toimintaympäristön muutosten vuoksi.) Lisäksi plakkarissa on yli vuosikymmen työtä viestintään, painamiseen, graafiseen suunnitteluun ja kuvankäsittelyyn liittyvässŠ ammatissa. Voinen lisätä ammattitaidokseni myös valokuvaajan; tänä vuonna kuvistani yli 5 000 000 kopiota eri medioissa. Erityinen rakkaus minulla on valokuvaan ja kuvaan, kuvan sisällön ja värien toistumiseen painotuotteessa.

Ehkä olisi aika uusia tämän sivuston ulkonäkö ja tehdä jonkinlainen portfolio opituista taidoista.

 

viiva
viiva




Toivon, että tarjoamastani materiaalista on teille iloa. Tulette ehkä myös ajatelleeksi tekijänoikeuksiani. Materiaalini käyttäminen yksityiseen käyttöön edellyttää, että vastapalvelukseksi ainakin mietitte, mitä hyvää voisitte maailman lapsille tehdä. Mieluummin jokin hyvä, konkreettinen ja kestävä teko jollekulle ehkä tuntemattomalle, puutteessa elävälle lapselle. Tämä avunsaaja voisi olla kaukanakin hyvinvointi-Suomesta, jossa meidän tulisi vaatia jokaiselle lapselle (kuin myös aikuiselle) ihmisarvoisen elämän edellytykset. Oli miten oli, liian moni lapsi elää liian huonoissa oloissa, nälässä ja puutteessa. Tälle olisi heti tehtävä jotain. Tämä näin aivan myönteisesti ja kaikkiaan parempaa tulevaisuutta ajatellen.

Materiaalini muunlaisen käytön suhteen toivon teidän ensin olevan minuun yhteydessä.

Olavi Niemi 15.11.2008

etunimi.sukunimi@welho.org