Olavi Niemi istumassa kivellä Hangon kasinon rannassa linkki alkusivulle



  Kirjoitus Suomi-lehdessä vuonna 1987. (Tarkennuksena, että tuon aikaisen Suomi-nimisen lehden päätoimittajana oli Pekka Haavisto, toimittajina Pekka Sauri, Heidi Hautala, Teppo Turkki...)
 





Olavi Niemi

Musiikkia maestro

Musiikki on mielestäni oiva keino ajan kuluttamiseksi, viestimeksi, kuulemisen kehittämiseksi jne.. Nyt minusta tuntuu mielenkiintoisammalta ajatella musiikkia rituaalina, jonka opiskeleminen kehittää minussa ihmisyyttä ja rituaaliin osallistuminen tyydyttää sosiaalisia tarpeita.

Improvisaatiota, olkaa hyvä

Rituaalini musiikki on improvisoitua. Ei kuitenkaan mitä tahansa meteliä, vaan rituaalia suorittavan ryhmän opiskelemaa musiikkikieltä. Tämä kieli pohjautuu kuulemiimme musiikkeihin. Harjoitamme sitä rytmi- ja sävelkorkeusharjoituksin, analyysein sekä tietenkin käyttämällä. Kielemme saa virikkeitä muista kielistä, joita kuuntelemme aktiivisesti. Musiikki-kielemme kehittyessä kehittyy sanottavammekin - niin ja sanomisen keinot.

Musiikki on kokemus äänen tuottamisesta

Musiikki on kokemus, joka koetaan kuultaessa musiikiksi valittuja tai tuotettuja värähtelyjä, ääniä. Tämän mainitseminen ei ole turhaa; kuulemme toistuvasti esityksiä, joissa pitkälle musiikkikoulutetut henkilöt osoittavat musiikin hengen olevan heille vieras ja tekniikan tuttu.

Musiikki voi olla enemmän kuin vain tekniikkaa. Esimerkiksi improvisointitaito on musiikin harrastajan omien abstraktioiden ilmaisuväline, todellista tässä ja nyt musiikkia. Improvisoidessa voi olla pyrkimättä jonkin säveltäjät, vaikkapa Chopinin tai Jarretin tyyliin. Musiikki ei ole mitään ylhäältä annettua, oikein tai väärin olevaa. Musiikki on kokemus. Chopinin kokemus on erilainen kuin minun. Ja emmehän me suomenkieltämmekään käytä vain kirjallisuussitaattien lausumiseen.

Musiikkini tarvitsee rituaalin

Yhteiskuntamme - eli välillisesti me - elätämme nuottikuvaan perustuvaa musiikkikulttuuria parempana musiikkinamme. Näin olemme edenneet täysin musikaaliseen musiikkiin: hengellinen musiikki ei tarvitse uskoa, tanssimusiikki ei tarvitse tanssia, marssimusiikki ei tarvitse armeijaa eikä tämän päivän musiikki ansaitse tulla soitetuksi.

Minun musiikkini tarvitsee rituaalin, rituaalin minulle ja rituaalin yleisölle. Rituaali antaa musiikille merkitystä, syventää kokemusta. Tämä on aikuiselle suomalaiselle oiva tilaisuus leikkiä vastapainoksi "järkevälle" työelämälle. Vaan eipä järkeillä. Rituaalin harjoituksen, musiikin ja kaiken tarkoituksen erottaminen toisistaan on "järkevä" keino pilata koko juttu.

Oikeinko oikein taiteessa jokin

Haluamme arvostaa hyvää musiikkia. Hyvän musiikin määritelmiä on monia. Kaikki arvostelijat eivät vaivaudu edes perustelemaan tuomioitaan. Mitä en ymmärrä tai halua kuulla on huonoa. Pelottava on huonoa ja vieraskaan ei ole niin hyvää kuin tuttu.

Taiteellisia arvoja tutkimaan on keksitty estetiikka. Ymmärrän, että estetiikassa on kyseessä varsinkin taidetta käsittelevä sopimus niistä, mikä hyväksytään esimerkiksi kauniiksi. Estetiikka-sopimuksia on Suomessakin voimassa monia.

On myös ihmisiä, joita kiinnostavat vaihtoehtoiset estetiikat. He ovat selvillä vaihtoehtoisen estetiikan mahdollisuudesta ja suhtautuvat vakavasti vaihtoehtoista estetiikkaa toteuttaviin teoksiin.

Vaihtoehtoisuus on nopeasti kuoleva tai latistuva laji ympäristössä, jossa elämme. Siksi se tarvitsee rituaaleja ja elvyttäviä ihmiskontakteja; kaikki ihmisen toiminnan muodot tarvitsevat niitä.

Elävätkin vaihtoehtoiset estetiikat pysyvät yleisöltä piilossa "suurteollisuustuotteiden" täyttäessä kanavat. Teollisuus lienee kiinnostunut vaihtoehtoisista estetiikoista vain teollisten suunnittelijoiden vaaniessa kaikkialta raaka-aineita jalostaakseen ne monistettaviksi tuotteiksi.

Varsinainen sopimus käytettävästä estetiikasta tehdään kunkin kuulijan ja esittäjän välillä. Niinpä kaikki, mistä päästään sopimukseen on kaunista. Sopimukseen pääseminenkin on kaunista, eikö totta!
space